companypage.jpg

ROGER GPS

 -tuotteet ovat suunniteltu ja valmistettu Suomessa.


Roger-GPS Oy

Roger-GPS Oy on Sparklike Ltd:n omistama GPS-teknologian kehitysyhtiö, jonka asiakkaita ovat työssään GPS-signaalia sisätiloissa tarvitsevat tahot, kuten pelastuslaitokset, poliisi, puolustusvoimat, lentoyhtiöt sekä GPS-päätelaitteiden valmistus-, myynti- ja huoltoyhtiöt. Roger-GPS Oy:n liikeidea on auttaa uusien GPS-teknologiaan perustuvien laiteiden ja palveluiden käyttöä siellä missä se ei ole aiemmin ollut mahdollista.

Yhtiö on perustettu vuonna 2009 jatkamaan Sparklike Ltd:n aloittamaa GPS-tuotteiden kehitystä, valmistusta ja markkinointia. Syyskuussa 2008 Sparklike Ltd. toi markkinoille ensimmäisenä CE-hyväksytyn sekä viestintäviranomaisten hyväksymän GPS-toistimen ja koko tuoteperheen. Viestintäviranomaiset Suomessa ja Ruotsissa ovat jo hyväksyneet toistimen käytön luvanvaraisena laitteena ja toistaiseksi ainoana tuotteena, joka täyttää asetetut vaatimukset.

Suomessa ja Ruotsissa GPS-toistimien ensimmäisiä käyttäjäryhmiä ovat mm. palo- ja pelastusviranomaiset. Tuotteita on asennettu myös paikallisen poliisin, lentoyhtiöiden ja tutkimus- sekä huoltolaitosten tiloihin. GPS-päätelaitteiden nopea kasvu luo uusia käyttötarkoituksia ja odotuksia laitteiden toiminnasta myös sisätiloissa.

Vuoden 2008 loppuun mennessä ROGER GPS -tuotteilla oli jälleenmyyjiä 16 maassa ja tuotteita oli toimitettu lisäksi suoraan Suomesta maailman laajuisesti. ROGER GPS -tuotteet ovat sunniteltu ja valmistettu täysin Suomessa.

Yhteystiedot:

Roger-GPS Oy
Itämerenkatu 5
FIN-00180 Helsinki
FINLAND
e-mail: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Y-tunnus: 2246514-0

 

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Roger-GPS Oy

Misa Kannos
Toimitusjohtaja

e-mail: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Itämerenkatu 5
00180 Helsinki, Finland
Mob. +358 50 3590566
Fax. +358 10 387 77 07