companypage.jpg

ROGER GPS

 -tuotteet ovat suunniteltu ja valmistettu Suomessa.


Roger-GPS Oy

Roger-GPS Oy on Sparklike Ltd:n omistama GPS-teknologian kehitysyhtiö, jonka asiakkaita ovat työssään GPS-signaalia sisätiloissa tarvitsevat tahot, kuten pelastuslaitokset, poliisi, puolustusvoimat, lentoyhtiöt sekä GPS-päätelaitteiden valmistus-, myynti- ja huoltoyhtiöt. Roger-GPS Oy:n liikeidea on auttaa uusien GPS-teknologiaan perustuvien laiteiden ja palveluiden käyttöä siellä missä se ei ole aiemmin ollut mahdollista.

Yhtiö on perustettu vuonna 2009 jatkamaan Sparklike Ltd:n aloittamaa GPS-tuotteiden kehitystä, valmistusta ja markkinointia. Syyskuussa 2008 Sparklike Ltd. toi markkinoille ensimmäisenä CE-hyväksytyn sekä viestintäviranomaisten hyväksymän GPS-toistimen ja koko tuoteperheen. Viestintäviranomaiset Suomessa ja Ruotsissa ovat jo hyväksyneet toistimen käytön luvanvaraisena laitteena ja toistaiseksi ainoana tuotteena, joka täyttää asetetut vaatimukset.

Suomessa ja Ruotsissa GPS-toistimien ensimmäisiä käyttäjäryhmiä ovat mm. palo- ja pelastusviranomaiset. Tuotteita on asennettu myös paikallisen poliisin, lentoyhtiöiden ja tutkimus- sekä huoltolaitosten tiloihin. GPS-päätelaitteiden nopea kasvu luo uusia käyttötarkoituksia ja odotuksia laitteiden toiminnasta myös sisätiloissa.

Vuoden 2008 loppuun mennessä ROGER GPS -tuotteilla oli jälleenmyyjiä 16 maassa ja tuotteita oli toimitettu lisäksi suoraan Suomesta maailman laajuisesti. ROGER GPS -tuotteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Yhteystiedot:

Roger-GPS Oy
Tekniikantie 12
02150 Espoo
e-mail: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Y-tunnus: 2246514-0

 

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Simo Ruoko
CEO
email:  Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Mob. +358 40 504 0759

Jari Rautiainen
Manager
Marketing & Sales
email: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Mob. +358 400 298 488